Pesisleikkikoulu on tarkoitettu päiväkoti-ikäisten liikunnanilon lisäämiseksi. Tavoitteena on lisätä lasten liikuntaa erilaisten leikkien ja pelien avulla. Pesisleikkikoulussa lapsi oppii toimimaan ryhmässä, oppii motorisia taitoja sekä saa turvallisen ympäristön liikkua monipuolisesti. Pääasiassa pesisleikkikoulussa leikitään, mutta lapsi pääsee myös tutustumaan pesäpalloon urheilulajina.

Ilmoittautuminen ryhmiin tapahtuu Suomisport-palvelun kautta. Sinun tulee luoda käyttäjä itsellesi ja lisättävä huollettava nimesi alle. (Huom. ilmoittauduthan lapsesi nimellä.) Palvelun avulla pystymme viestimään asioista sekä seuraamaan ketkä lapsista ovat paikalla tai pois ilman ylimääräisiä suoraviesti palveluja. Lähetämme myös laskun palvelun kautta.

Huomioittehan, että koronatilanteesta johtuen AVI ja Salon kaupunki velvoittaa koronapassin käyttöä kaupungin tiloissa yli 16-vuotiailta joulukuun loppuun asti. Otamme kuitenkin huomioon, että koronapassin käyttö harrastustoiminnassa jatkuu myös ensi vuodelle, jolloin meidän tulee kysyä koronapassi huoltajilta, jotka osallistuvat perhepesikseen sekä myös huoltajilta, jotka tuovat lapsen pesisliikkariin. Maskin käyttöä suositellaan vahvasti huoltajille harjoitusten ajan.

Molemmat ryhmät aloittavat 16.1.2021. Paikka on Meritalon koulun liikuntasali, nykyiseltä nimeltään Uskelan koulun Anjalankadun yksikkö, Anjalankatu 5. Pesisleikkikoulun vetäjinä toimivat Aada Mynttinen ja Lotta Levo

Perhepesis on suunnattu 3–4-vuotiaille (Synt. 2018–2019) lapsille ja heidän huoltajilleen. Ryhmän tarkoitus on lisätä lapsen ja aikuisen yhteistä aikaa. Ryhmään otetaan 15 ensimmäistä. Sunnuntaisin 16.00-16.45 Hinta: 40euroa/10 kertaa
ilmottautuminen painamalla tästä linkistä

Pesisliikkari on 5–6-vuotiaiden ryhmä. (Synt. 2016–2017)
Ryhmään otetaan 15 ensimmäistä.
Sunnuntaisin 16.45-17.30 Hinta: 40euroa/10 kertaa
ilmoittautuminen painamalla tästä linkistä.

Lisätiedot Aada / 044 2680822